"Se tunne, kun vanhat kaverit eivät näytä välittävän enää pätkääkään"

Ok, en siis ole kavereistani ehdottomasti riippuvainen. Minulla ei ole mitään pakkomiellettä viedä heidän kaikkea aikaa, kuten myös omaani. Esimerkiksi kesällä olen iloinen, jos pääsen johonkin paikkaan, jossa ei ole lähes ketään tuttuani. Saan olla ihan omissa oloissa ja tehdä ihan kaikkea sitä mistä itse tykkään. On kuitenkin kiva, kun on joku, jonka kanssa voi jutella, selittää, LASKEA MATEMATIIKKAA, tai jos ei mitään noista, niin vain istua hiljaa sen pahemmin kiusaantumatta. Olen siis koulussa kavereiden kanssa ja koulun jälkeen kotona tekemässä omiani, rauhoittumassa.

Pointti on kuitenkin se, että nyt kun olen lukiossa, minulta löytyy myös niitä entisen koulun kavereita. Jotkut heistä ovat todella hyviäkin kavereita, joiden kanssa tahtoisin pitää yhteyttä.
Kuitenkin joskus tuntuu siltä, että ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa nähdä, vaikka toisin ovat väittäneet.

Esimerkiksi sovin erään tälläisen ystäväni kanssa, että näemme (tuolloin, tästä on vähän aikaa jo) ensi viikolla. Silloin hänellä on aikaa, eikä paljon muita menoja. Päivää ei ole määritelty, "sitä katsotaan sitten lähempänä"
Ok, sitten kuluvan viikon lauantaina tai sunnuntaina kysyn taas tältä kyseiseltä henkilöltä, että milloin näemme. Vastauksena sain "koeviikon jälkeen?"  siinä kohtaa teki mieli käskeä häntä suksimaan kuuseen.  [ja siihen koeviikkoon tuolloin oli ~3 vk?]  Eli siis ottakoot itse yhteyttä jos liikuttaa se, mitä minulle kuuluu.

Ja voi kyllä, kuulostan herkältä suuttumaan, mutta niin kuulostaisi varmaan moni muukin, jolle näin käy useammin.

Tätä vitutuksen puuskaa piristää kuitenkin se, että viikonloppuna näen ystäviä, joilla ei ole koskaan ollut mitään tekemistäkään saman koulun kanssa tai mitään sinnepäinkään. Näinollen ei jää tästä hapan fiilis vaan pikemminkin neutraali.

~SH kuittaa

Älä juokse karkuun, muuten asiat ehtivät edellesi.